Jiihei! Tämäkin nyt täällä!
Suraavasta en uskalla luvata mitään, pääsen kesälomalla äärimmäisen vähän tietokoneelle. Kaksi ensimmäistäkin viikkoa vietän mummolla. (Ilman tietokonetta! <o) Voisinhan mä tietty yrittää tehdä seuraavan osan ennen kuin kesäloma alkaa, mutta senkin mahdollisuuksiin uskon melko huonosti. Joka päivä kokeita. Ihan oikeasti. X(
Mutta jos käy niin ikävästi ettette kuule minusta pitkään aikaan mitään, niin sanon jo nyt, että hyvää kesää kaikille! :D

~*~*~*~

1242054880_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vallaton hihitys täytti hiljaisen huoneen ja sen kaiut jäivät helähtelemään seinille vielä pitkäksi aikaa. Pienestä pyöreästä huoneesta oli tullut heidän vakiopaikkansa, siellä he aina istuivat iltaisin takkatulen loimussa. Myös Didrik liittyi usein tyttöjen seuraan, mutta tämä oli tullut harvoin sen jälkeen kun Claudius oli ottanut tavakseen istua sivuun ja seurata tyttöjen keskustelua hiljaa, puuttumatta siihen. 

1242054890_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ingrid vilkaisi hieman paheksuvasti sisarensa ja Cajsan ilonpitoa, vaikka yhtyi pian itsekin siihen. Hän oli kaksoissisartaan huomattavasti vakavamielisempi ja hurskaampi, vaikka he olivatkin Wendilan kanssa ensisilmäykseltä aivan samankaltaisia. Ulkonäöltään, ehkä, mutta heidän luonteensa poikkesivat paljonkin toisistaan.

1242054927_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ingrid ajatteli Cajsasta lämpimästi ja tiesi Wendilan suhtautuvan tähän nuoreen, vaaleaan neitoon samoin. Tyttö oli heidän ikäisensä ja toi mukavaa vaihtelua ja seuraa. Varsinkin kun tiesi, että synkkä ja ikävä talvi oli edessä, kylmät aamut antoivat siitä jo merkkejä, oli mukava tietää että linna oli täynnä vierasta väkeä - tai ei ihan, sukulaisia vain, ainakin melkein. Kuitenkin, Ingrid oli iloinen saadessaan vähän uutta elämää näiden seinien sisälle.

1242054933_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

”Isoveljesi on muuten melko komea, etkö voisi järjestää minulle tapaamista hänen kanssaan -salaista, tietysti”, Wendila tirskui eikä välittänyt tippaakaan kaksoissisarensa paheksuvasta mulkaisusta. Wendila sanoi asioita, jotka Ingridistä olivat vaiettavia. Ei ollut soveliasta, ei herran tähden, edes pyytää tuollaista.

1242054943_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hymy kuoli myös Cajsan kasvoille. Wendilan paheksuttavat tavat selvästi hämmensivät tyttöäkin - ja olivathan kyseessä sentään tämän omat veljet. ”Kuka heistä?” Cajsa kysyi ja laski katseensa hämillisenä ompeleeseensa. Wendilan huulilta pääsi helkkyvä nauru. ”Kuka vain.” Vastaus kirvoitti Ingridin huulilta kauhistuneen henkäyksen. ”Siisti suusi”, hän tiuskahti. Piti ajatella myös Cajsaa, joka oli lehahtanut kirkkaanpunaiseksi.

1242054950_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

”Sinä ajattelet liikaa”, Wendila huokaisi alistuneesti ja hiljeni - ainakin hetkeksi, toivon mukaan. ”Ja sinä et ajattele lainkaan. Miten voit käyttäytyä noin... noin... kamalasti”, Ingrid puuskahti ja puristi rystyset valkeina käsissään olevaa koruompeletta. Wendila tuhahti jotain epäselvää ja kääntyi juttelemaan jotain yhdentekevää Cajsan kanssa. Ilmeisesti tyttö ei vieläkään lopettanut tätä kiusallista aihetta, siihen malliin Cajsan posket punehtuivat.

**

1242054966_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ingrid ei puhuisi sisarelleen; ei ennen kuin tämä oppisi puhumaan kunnon ihmisten tavoin. Ingrid rakasti siskoaan ja soi tälle monia myönnytyksiä ja sieti monia asioita, joita ei olisi toisissa katsonut kauaakaan, mutta hänen ei ollut pakko sulattaa sitä, että Wendila puhui kuin itseään kauppaava huora.

1242054973_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja hän ei todellakaan puhunut sanaakaan, vaikka Wendila kaikin keinoin yritti maanitella ja huijata edes muutaman sanan siskonsa viivaksi puristetuilta huulilta. ”Äh, ole sitten hiljaa”, Wendila lopulta huokasi, livahti peitteiden alle ja käänsi selkänsä siskolleen.

1242054981_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ingrid istui vielä kauan vuoteensa laidalla, katsellen takassa loimuavien liekkien tanssia. Vasta, kun hän oli varma, että Wendila oli todella nukahtanut, antoi hän kireän ilmeen laueta kasvoiltaan. Hän ei tulisi ehkä koskaan ymmärtämään sisarensa käytöstä eikä täysin ajatuksiakaan, mutta hän halusi silti elää sovussa Wendilan kanssa. Wendila oli hänen ainut siskonsa, hänen rakas siskonsa. ”Jumala olkoon kanssasi”, hän kuiskasi lempeästi ja painoi omankin päänsä pieluksille ja hautautui lämpimien vällyjen väliin.

**

1242054996_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Oli pimeää, tuli takasta oli sammunut ja kauan aikaa sitten. Ingrid tiedosti vielä unisena, ettei voinut olla vielä aamu. Silti hän kuuli varovaiset askeleet kivilattialla. Hän avasi silmänsä ja ehätti näkemään miten tumma hahmo livahti ovenpielessä. Hetkessä Ingrid oli ylhäällä ja täysin hereillä. Kuka se oli ollut? Nyt kun uni ei enää sumentanut hänen ajatuksiaan, havaitsi hän, ettei Wendilan tuhiseva hengitys kuulunut. Oliko tyttö lähtenyt?

1242055023_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

”Taivas soikoon”, Ingridiltä livahti kun hän haparoivin käsin sytytti kynttilän vuoteensa vieressä. Sen luoman valon avulla hän näki, että Wendila oli todella lähtenyt. Lämpimän vuoteen jälkeen paljas kivilattia ja kylmyyttä hohkaavat seinät saivat vain alusasuun pukeutuneen Ingridin hampaat kalisemaan.

1242055034_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ingrid ei jäänyt epäröimään kun hän lähti siskonsa perään, sammutettuaan ensin kynttilän. Hänet olisi vain huomattu sen luoman valon takia. Jos hän ei tahtonut tulla huomatuksi, piti olla huomaamaton. Ingrid ei tiennyt mihin Wendila oli mennyt, hän vain kulki eteenpäin, ajatellen minne Wendila olisi mennyt. He olivat aina ymmärtäneet toisiaan lähes täydellisesti ja heidän ajatuksena juoksivat samoja polkuja, Ingridin ei tarvinnut edes suuremmin ajatella, hänen vaistonsa sanoivat minne mennä. Kaksoissisaria yhdisti side, jota ei voinut terävimmälläkään terällä katkaista.

1242055048_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ingrid itki taas, hänen poskessaan oli kaatumisesta johtunut ruhje. ”Sisko! Odota!” pieni tyttö kiljui. Wendila, rakas sisko, kääntyi etempänä ja juoksi saman tien takaisin siskonsa luokse. ”Miksi sinä itket? Eihän se ole kuin pikkuhaava”, tyttö ihmetteli ja ojensi lapsekkaan pulskan kätensä sisarelleen. ”Siihen sattuu”, Ingrid selitti nieleskellen kyyneliään. Kaikkihan oli hyvin nyt; voimakas sisko oli siinä hänen kanssaan. Ja Ingrid tarttui siskoaan kädestä, sen ote oli luja. ”Ei sinun tarvitse itkeä, minä en koskaan jätä sinua”, Wendila lupasi tomerasti ja hymyili säteilevästi. Wendila oli aina ollut niin paljon vahvempi. Nyt nuo punaisen kankaan verhoamat kädet vetivät häneen halaukseen. "Älä itke, siskokulta."            

1242055060_img-d41d8cd98f00b204e9800998e                                                      

Ingrid hiljensi askeliaan kuullessaan puhetta. Hän ei saanut sanoista selvää, mutta erotti selvästi Wendilan heleän äänen; aina kirkkaampi ääni kuin hänellä. Ja toinen ääni... Joku mies, Ingrid ei osannut sanoa kuka. Hänestä ne kaikki kuulostivat samoilta, paitsi isoveli. Isoveli olikin erilainen, tyttö ajatteli tätä mitä suurimmalla ihailulla. Mutta... Wendila jonkun miehen kanssa? Keskellä yötä, ilman esiliinaa? Ingrid puri hermostuneena huultaan, miettien mitä tästä seuraisi jos joku saisi tietää.

1242055071_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Keräten rohkeutensa hän vilkaisi sisään oviaukosta, josta ääni tuli. Näkymä sai hänet vetäytymään äkkiä takaisin, kasvoiltaan tulipunaisena. Kamala häväistys, sisko oli pilannut kaiken... Eikä Ingrid voinut muuta kuin päättää ettei hän koskaan sanoisi halaistua sanaa yön tapahtumista. Jäämättä ajattelemaan, kasvot punaisia ja sydän arkana, hän ryntäsi pois. Edes huomioimatta sitä, että ne kaksi luultavasti kuulivat hänet.

1242055079_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sisko... Se mies, Isacus. Wendila oli tuntenut kyseistä ihmistä kohtaan vastenmielisyyttä heti ensimmäisestä kohtaamisesta asti. Kukaan ei varastaisi Ingridiltä hänen siskoaan, ei ainakaan tuo mies.

**

1242055100_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kun Ingrid aamulla nousi ylös, huomasi hän aamun kalvakassa valossa, että Wendila oli jo noussut. Jos tämä oli vuoteeseensa palannutkaan, Ingrid oli valvonut ties kuinka kauan odottaen siskoaan, mutta oli lopulta nukahtanut. Ulkona näytti tavanomaisen harmaalta, päivemmällä luultavasti puhkeaisi sade. Ingrid oli nukkunut huonosti, painajaiset olivat vainonneet häntä kaiken sen ajan, minkä hän oli saanut nukuttua. Ja jo heti herättyään alkoivat hänen ajatuksensa työskennellä ylikierroksilla, kerraten yöllistä näkymää yhä uudestaan.

1242055110_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Haukotellen Ingrid puki ylleen yksinkertaisen päällysmekon. Siskon puku näytti olevan poissa. Niinpä tietysti, eihän Wendila tanssahtelisi ympäri tiluksia pelkässä alusmekossa. Tai mistä sitä tiesi, Ingrid mietti ja nielaisi palan kurkustaan. Mistä sitä tietäisi, mitä Wendila tekisi, kun oli jo syyllistynyt johonkin näin häpeälliseen. Ingridiä hävetti siskonsa puolesta - mutta hän epäili, ettei Wendila tuntenut rahtuakaan häpeää.

1242055122_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ingrid istahti miettimään, mutta kauaa hän ei ehtinyt ajatuksiaan hautoa, kun portaista alkoi kuulua kumeita tömähdyksiä; joku oli tulossa.. ”Rakas isoveli”, Ingrid tervehti väsyneenä.. Veli näytti väsyneemmältä kuin Ingrid. Oliko tällä huolia? Hetkessä Ingrid unohti omat ongelmansa ja huolestui palvomansa veljen takia.

1242055132_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

”Istu”, Ingrid kehotti ja nousi itse ylös.. Didrik istui samaiselle paikalle, jossa Ingrid oli äsken itsekin murehtinut ongelmiaan. Veli hautasi pään käsiinsä ja päästi pitkän, kuuluvan huokauksen. Ingrid istui hiljaisena Didrikin vierelle ja laski kätensä varovaisesti tämän olkapäälle. ”Mikä sinulla on?”

1242055146_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Didrik ei vastannut, ei Ingrid veljensä tuntien edes odottanut vastausta. Veli murehti aina mieluummin yksin, harvoin tämä paljasti murheensa muille. Kuin sillä olisi jotain väliä, ei kaikkea täytynyt pitää sisällään. Mutta Didrik oli kovin, kovin ylpeä. Nielaisten Ingrid muisti, että hänellä itsellään oli nyt raskas salaisuus, jota ei saisi lipsauttaa. Ingrid ei ehdoin tahdoin häpäisisi siskoaan.

1242055157_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

”Viitsisitkö auttaa näiden kanssa”, Didrik pyysi ojentaen käsiään Ingridin suuntaan, katkaisten hiljaisuuden. Ingridin huulilta pääsi terävä henkäisy. ”Herranen aika, missä ihmeessä sinä sait kätesi verille? Ja onnistuit sotkemaan sen nyt naamaasikin!” Ingrid suorastaan pomppasi jaloilleen.

1242055165_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Aina veljelle sattui ja tapahtui, Ingrid muisteli kauhulla sitä päivää kun toinen oli tullut ”huolettomalta metsäretkeltä” verissä päin ja vaatteet repeytyneinä ruusunpiikkeihin. Didrik käänsi päänsä, eikä vastannut. Ingrid kääntyi ja nosti pöydältä vesikannun.

1242055173_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tyttö huuhtoi veljensä kädet ja sitoi ne omalla huivillaan hiljaisuuden vallitessa. ”Tuon pitäisi kelvata jonkin aikaa, mutta saat kyllä luvan palauttaa huivini kun et sitä enää tarvitse”, Ingrid tokaisi sitoessaan siteen kiinni. Didrik nyökkäsi. ”Ja nyt saat kyllä luvan kertoa mitä tapahtui”, tyttö puuskahti ja suoristautui täyteen ryhtiinsä. ”Ei sillä ole mitään väliä”, Didrik mutisi ja tarkasteli tiukasti sidottua kättään.

1242055183_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

”Totta kai sillä on väliä, minä en halua että veljelleni tapahtuu mitään tuollaista!” Ingrid vastusti kiihkeästi. Mutta Didrik nousi ylös, kiitti avusta ja poistui. Ingrid jäi tuijottamaan portaita, jonne Didrik oli kadonnut ja olisi halunnut polkea maata silkasta kiukusta.

1242055214_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Michel Zachariaanpoika tarkasteli mietteliäänä lankoaan ja tämän poikia. Viime aikoina hän oli jo alkanut tottumaan hevosen selkään, mutta, herranen aika, mitä tuskaa hänellä oli ollutkaan kun hänen lankonsa, Kurt Simoninpoika, oli päättänyt suostutella hänet mukaan metsästämään. Eikä Michel tiennyt miksi oli suostunut, kenties se oli johtunut hänen Magdalena-vaimonsa väräjävistä silmäripsistä, kun tämä oli pyytänyt miestään tutustumaan paremmin rakkaaseen veljeensä.

1242055223_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja tässä hän nyt oli, ilma oli kolea ja tuuli enteili sadetta. Paljon mieluummin hän olisi viettänyt aikaa linnan muurien turvassa tarkistamassa tiluksiaan tai vaikkapa vaimonsa vieressä. Mieluummin missä tahansa muualla kuin metsällä vaimonsa sukulaisten kanssa.

1242055230_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Eikä tilannetta auttanut sekään, että Michelin lähes olematon innostus tähän jaloon ajanvietteeseen latistui entisestään Michelin ja tämän poikien innostuksen rinnalla. ”Jäädään tähän ja pidetään pieni tauko”, pojista nuorempi ehdotti ja sai Micheliltä osakseen kiitollisen, mutta vaisun hymyn. Isacus ei joko huomannut, tai sitten ei vain välittänyt. Ei sillä niin väliäkään. Kurt antoi ehdotukselle suostumuksensa ja Michel pääsi viimeinkin, helpotuksesta huokaisten, pudottautumaan hevosen selästä.

1242055261_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lanko oli pahalla tuulella, joukkio ei ollut saanut tänään vielä ensimmäistäkään elikkoa kiinni. Se ei Micheliä haitannut, oli muutenkin älytöntä lähteä metsälle - hänhän oli jo vanha mies. Isacus vaikutti olevan myös tavanomaista äreämpi - kovin suuri muutos se ei tosin ollut, kuivasti Michel ajatteli, ettei ollut varmaan koskaan nähnyt lankonsa toisiksi vanhimman pojan hymyilevän. Vanhin, Anders, sentään osoitti jotain kohteliaisuutta ja teki Michelille seuraa.

1242055269_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

”Minun mielestäni olisi järkevintä lähteä jo kotiin, kohta täällä sataa ja kunnolla sataakin”, Anders puheli ja nyhti maasta heinää. Michel nojasi käsiinsä, eikä vastannut mitään, vaikka kannattikin vahvasti Andersin ehdotusta mielessään. ”Mutta isä ei suostu palaamaan tyhjin käsin takaisin”, nuori mies jatkoi. Michel murahti jotain myöntävää. Jos nyt puhkeaisi sade, niin hän voisi seuraavalla kerroille vedota siihen, että oli vilustunut. Saisi nyt nähdä. Michel inhosi sadetta.

1242055287_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Myöskään Isacus ei ollut kovin tyytyväinen. Hänen mietteensä eivät tosin koskeneet metsästystä tai uhkaavaa sadetta, vaan olivat mahdollisimman kaukana siitä. Hänen odotuksensa olivat täyttyneet; linnassa oli paljon kauniita neitoja - hyvä. Hän oli saanut huomiota, kuten oli olettanutkin - hyvä. Hän oli onnistunut viettelemään itselleen yhden kukkasen - hyvä. Hän oli mitä ilmeisimmin jäänyt kiinni niin sanotusti rysän päältä - huono.

1242055299_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Wendila Michelintytär oli kaikkea, mitä Isacus saattoi toivoa; kaunis, ei turhan jumalallinen ja seikkailumielinen. Isacus tykästyi tyttöön heti ensi näkemältä. Sillä ei ollut tietenkään mitään merkitystä, että Wendilalla oli täsmälleen samannäköinen kaksoissisko, eikä Isacus kyennyt erottamaan näitä kahta toisistaan. Mutta Isacuksen käsityksen mukaan Wendilan sisko oli paljon jyrkempi ja siveämpi kuin Wendila itse.

1242055308_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kiinnostus oli vaikuttanut molemmin puoleiselta; Isacuksen ei ollut edes itse tarvinnut tehdä aloitetta, kun tämä hurmaava olento oli itse päättänyt ottaa häneen lähempää yhteyttä.

1242055323_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vain muutama päivä heidän saapumisestaan tähän Magdalena-tädin emännöimään linnaan oli kulunut. Isacus suki hevostaan kaikessa rauhassa ja hyräili samanaikaisesti pätkää jostain ikivanhasta, epävireisestä juomalaulusta. ”Ajattelinkin löytäväni sinut täältä.” Heleä ääni kajahti epätavallisen kirkkaana hevosten korskahdusten seasta. Isacus kääntyi salamannopeasti ja kohotti vaistonvaraisesti kätensä miekkansa kädensijalle. Hän kuitenkin rentoutui tajutessaan edessään, kaiken hevosenlannan keskellä, seisovan toisen niistä viehkeistä kaksosista. Toisistaan ei Isacus tyttöjä erottanut, joten hänellä ei ollut myöskään nyt aavistustakaan, kumpi häntä oli tullut tapaamaan.

1242055331_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Neito soi Isacukselle säteilevän hymyn, joka ei tosin hetkauttanut miestä pätkääkään. Naiset hymyilevät aina, kun niillä on jotain mielessä, Isacus tuumi huvittuneena. ”Kumpi sinä olet”, hän töksäytti. Isacuksella oli suotu turhanlyhyt pinna, eikä hänen kärsivällisyytensä riittänyt nyt turhapäiväiseen touhotukseen. Hän tahtoi tietää mitä varten tyttö oli täällä. Katseellaan Isacus mittaili neitosta, mutta tämä ei, Isacuksen yllätykseksi, kavahtanut tiiviin katseen edessä.

1242055342_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

”Ah, et taida erottaa minua siskostani. Kuinka vain, olen Wendila ja tahtoisin kovasti tutustua sinuun, Isacus”, tyttö totesi ja keikautti keimailevasti päätään. Isacus kohotti kulmiaan. ”Tutustua minuun? Oletko varma?” ”Täysin varma”, Wendila tirskahti ja tuli aivan likelle Isacusta. ”Kysymys onkin sitten siitä uskallatko sinä”, hän kohottautui varpailleen ja kuiskasi Isacuksen korvaan. Hymy pyrki väkisinkin Isacuksen kasvoille. Että tällainen tapaus... Harvoin hyvistä perheistä tulevat tytöt olivat yhtä rohkeita. ”Tietenkin minä uskallan.”

1242055538_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Asiat olivat sujuneet kaikessa hiljaisuudessa varsin mukavasti. Mutta viime yönä joku oli nähnyt heidät, he molemmat, Isacus ja Wendila, olivat kuulleet nopeasti loittonevat askeleet. Isacus yskähti ja sormeili hermostuneena kaulustaan. Nyt auttoi vain toivoa parasta. Hänellä ei ollut aikomustakaan naida Wendilaa, niin viehkeä kuin tämä olikin, vaan pysyä täysin vapaana. Jos tämä häväistysjuttu tulisi tietoon, ei avioliittoa voisi välttää. Isacus oli hermostunut ja syystäkin.

1242055565_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pusikosta kuului kahahdus ja Isacus oli hetkessä vetäissyt kalpansa esille. Hän oli jo valmis sivaltamaan mahdollista uhkatekijää, kun kaiken kasvillisuuden keskeltä pisti esiin Wendilan sorja hahmo ”Hei, minä tulin katsomaan sinua”, tyttö hihkaisi iloisesti. Isacus katsoi toista tyrmistyneenä, kunnes sai puhekykynsä takaisin. ”Senkin ääliö! Joku voi nähdä!” mies sähähti ja vilkaisi nopeasti ympärilleen. Onneksi Anders ja herra Michel tuntuivat syventyneen omaan keskusteluunsa ja isä oli kadonnut jonnekin. Luultavasti yrittää metsästää jäniksiä paljain käsin, mies ajatteli kuivasti. Miten ihmeessä neito oli edes löytänyt heidät täältä metsän keskeltä?

1242055584_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Isacus hätisti säikähtäneen näköisen Wendilan takaisin pusikkoon ja tarkistettuaan nopeasti ettei kukaan huomaisi, livahti hän itse perään.

1242055597_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Wendila oli jättänyt puskien keskelle helposti seurattavan polun, jota pitkin Isacus kulki. Hän saapui pienelle, aurinkoiselle aukealle, jossa Wendila jo odottikin, suloinen hymy kasvoillaan. Mutta sillä hetkellä Isacus oli ärtynyt, paljastuminen oli ollut aivan vähästä kiinni. Eikä turvallisuus ollut vieläkään täysin taattu, vaikka aukea olikin tiheikön ympäröimä ja vaikutti suojaisalta. ”Miksi helvetissä sinä tulit tänne?” mies ärähti, eikä välittänyt siitä että kirosi nuoren neidon seurassa.

1242055612_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Wendilan ilme vaihtui surkeaan. ”Tahdoin nähdä sinut”, hän kuiskasi. Isacus tuhahti paheksuvasti. ”Tämä ei ole mitään huoletonta leikkiä, eikö sinulla liiku yhtään ajatuksia päässä.” Tyttö räpytteli kiivaasti silmiään. ”En minä tarkoittanut -” ”Et tietenkään, mutta seurauksia voi aina tulla!” Isacus äyskäisi kireänä, huolimatta siitä, että Wendila näytti siltä kuin voisi pian pillahtaa itkuun.

1242055622_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

”Mutta...” Ilmeisesti tyttö ei keksinyt mitään hyvää selitystä, vaan lopetti lauseen kesken kaiken. Isacus huoahti kuuluvasti ja ojensi käsivarsiaan. ”Tule nyt sitten tänne, kun kerran olet tänne asti tullutkin”, hän mutisi nyreänä. Mutta Wendilan kasvot suorastaan loistivat tämän painautuessa Isacuksen rintaa vasten.

1242055640_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Mutta entäs Olof? Nuorukaista näkyi harvoin linnan käytävillä ja ajoittain tämän poissaolot saivat rouva Wilhelminan enemmän kuin huolestuneeksi. Lopulta Olof kuitenkin aina ilmestyi jostain kaipaavan äitinsä luokse ja sai osakseen koko päivän suosionosoitukset samalla. Poika oli rouva Wilhelminan silmäterä ja ehdoton hemmottelun kohde; eikä Olof pistänyt sitä pahakseen, vaan imi kaiken itseensä kuin kuiva pesusieni.

1242055649_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jos joku olisi tiennyt, mihin Olof katosi, olisi tämän ilme ollut varmasti näkemisen arvoinen. Täysin sattuman oikusta, (itse asiassa Olof oli nojaillut seinään ja odottanut, että äiti ilmestyisi jostain paasaamaan häntä,) poika oli löytänyt linnan sisällä ja alla risteilevät salakäytävät, jotka olivat vaipuneet unohduksiin jo sukupolvia sitten. Jopa Olof ymmärsi, kupsahtaessaan ahtaaseen, pimeään käytävään, että nyt hän oli löytänyt jotain harvinaista. Ilmeisesti hän oli äidin lisäksi myös onnettaren lempilapsi. Ja tämän erikoisuuden hän tahtoi pitää täysin itsellään.

1242055660_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lapsellinen ja hemmoteltu Olof kenties oli, mutta paksun hiuspehkon alla olivat aivotkin, jotka toimivat varsin vikkelään - kun siihen oli tarvetta. Uteliaisuus sai Olofin kulkemaan joka kerta pidemmälle pölyisi käytäviä, vaikka välillä happikin tuntui loputtomissa sokkeloissa loppuvan. Maan alle nuorukainen ei ollut vielä uskaltanut, ei ainakaan kovin syvälle. Kuka tahansa ymmärsi, että jos sinne eksyisi, olisi poispääsy täysin onnesta kiinni. Ja Olof oli varovainen, hänellä ei ollut syytä kadottaa arvokasta henkeään vielä. Mitä äitikin sanoisi?

1242055668_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja Olof oli taas kerran täällä. Ensimmäisten kertojen, jotka olivat olleet avutonta pimeässä hapuilua, jälkeen oli hän ymmärtänyt ottaa kynttilän mukaansa. Pöly tunkeutui keuhkoihin ja ilma löyhkäsi ummehtuneelta ja homeelta. Jos Olof olisi ymmärtänyt, että rapina pimeässä olisi ollut lähtöisin rotista, olisi poika säikähtänyt pahemman kerran. Mutta Olof oli autuaan tietämätön noista kiilusilmäisistä taudinlevittäjistä.

1242055678_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Salaovien etsiminen oli salakäytävistäkin käsin - vaikka toki se oli helpompaa, kuin yrittää etsiä niitä linnasta huone kerrallaan- vaikeaa. Ovet oli piilotettu ovelasti, vain pienet kummallisuudet ja raot kiveyksissä paljastivat, että tässä oli taas yksi ovi, joka johti johonkin linnan lukemattomista huoneista. Olof ei ollut availlut niitä sen jälkeen, kun oli pöllähtänyt keittiöön. Onneksi kukaan ei ollut huomannut seinästä raottuvaa kiveä  ja Olof oli nopeasti vetäytynyt takaisin. Tapaus oli kuitenkin havahduttanut hänet siihen, että jos hän alkaisi availla ovia umpimähkään, saattaisi hän osua huoneeseen, jossa olisi joku. Ja Olofin salaisuus paljastuisi.

1242055690_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ajoittain kivien välissä oli isompia rakoja, jotka päästivät valoa sisään ja niistä saattoi kuulla mitä toisella puolella puhuttiin. Hyvällä tuurilla Olof kuulisi vielä jotain merkittävää. Poika ei malttanut odottaa sitä päivää. Isä ei mainittavasti pitänyt hänestä, äidin mukaanhan hän oli heikko ja sairasteleva. Ja pelkurikin hän oli, vaikka Olof sanoi itselleen, että oli vain varovainen. Muttei isän väheksyntä poikaa hetkauttanut, olihan hänellä äiti.

1242055698_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Poika pysähtyi äkkiä, kuullessaan ääniä. Tässä kohtaa seinä oli selvästi ohut. Hän painoi korvansa kiinni kylmään kiveen ja kuunteli hiirenhiljaa. Hiljakseen nuorukaisen huulille kohosi itsetyytyväinen, julma hymy. Nyt hän oli todellakin kuullut jotain, jolla saisi niskaotteen siitä poloisesta henkilöstä, joka oli tietämättään jakanut salaisuutensa lapselliselle, mutta juonikkaalle nuorelle miehelle. Ja joka ei pelännyt käyttää juuri saamaansa valtaa hyväkseen.